Oma kompostimulta kukkapenkkeihin lisättynä on pitänyt kitkijän kiireisenä keskikesälläkin. Jonkun kerran sentään olen ehtinyt kameran kanssa kierrokselle.
Varjoliljat kukkivat vähän tavanomaista myöhemmin. Harvinaisempi valkoinenkin on kotiutunut hyvin. Vaaleanpunainen maatiainen tekee runsaasti siementaimia, mutta valkoinen on minulla lisäänynyt vain muutaman sivusipulin verran.
Varhaisimpien päivänliljojen kukinta alkaa olla tällä viikolla ohi.
Etupihan penkeissä on keskikesällä kelta-sini-violetti värimaailma.
Takapihalla on ruusujen, pionien ja unikoiden valtakunta. Pimpinellaruusut muuttivat viime syksynä, ja leikkasin lähes kaikki matalaksi, jotta ne selviytyisivät muutosta paremmin. Tänä kesänä kukkivat vain ne muutamat, jotka sai siirrettyä ison juuripaakun kanssa.
Hyötytarha lupailee toistaiseksi hyvää satoa. Ulkotomaateille vain on ollut vähän liian viileä kesä.
Viikon kaunotar on isotähtiputki Roma. Se kukkii ensi kertaa näin runsaasti.
Pientä puutarhaväsymystä on ilmassa, mutta eiköhän se taas ensimmäisen aurinkoisen päivän myötä häviä.
-Marjukka