Hehkutan taas näiden Noshin luomupuuvillaisten kankaiden ihanuutta. Loppusyksystä ompelin Velipojalle useamman paidan ja housuja näistä kankaista. Tummanharmaa college kuvassa on kyllä Jyväskylän Kangaskaupan joustocollegea, hyvälaatuista sekin. Korallin värisestä raitapaidasta tuli suosikki, se on pyörinyt pesussa jo monta kertaa ennen kuvausta. Pienenpienet vauvanvaatteet ompelin vastaisen varalle, kun vauvauutisia kuuluu monelta taholta.
Sinisestä sulkajerseystä riitti omien leggareiden lisäksi Velipojan paitaan. Farkut on poikamaistettu tyttöjen hieman isommista ja ihanan pehmeiksi hiutuneista farkuista vyötärön ja lahkeensuiden resoreilla. Näiden farkkujen käyttömukavuus on collegehousun luokkaa!
Fleecen käytöstä – tai paremminkin pesusta – tulee nykyään omantunnonpistoksia. Löysin tätä merinovillaneulosta edullisesti paikallisesta kangaskaupasta. Käyttäjä on ollut tyytyväinen etenkin siihen, ettei tämän villapaidan kanssa tarvitse kauluria. Ne kun tuppaavaat olemaan aina aamulla sielä koulun päässä.
Joulupossumme on päässyt vähän riehumaan Hillevin keittiössä. Muunlaista kinkkua ei taida meille tänä vuonna tullakaan. Emäntä ei jaksa yksin pitää perinteitä yllä, kun muu perhe tykkää modernimmasta jouluruoasta. Lanttulaatikon saan sentään äidiltä, joka taitaa valmistaa sitä koko suvun tarpeiksi ❤
Mukavaa joulunodotusta teillekin!
–Marjukka